sunnuntai 29. maaliskuuta 2015

Merimerkkien pujottelua

27.3.2015
Vielä on onneksi talvisia pyöräilykelejä, kun vaan jaksaa etsiä!

Jussi


25.3.2015
Auringonlaskun polkija

Kävin iltatiedustelulla vieläkö pääsee pellolla, metsässä ja jäällä.
Pelto hyydytti parin km jälkeen reidet kävelykuntoon (kiusallista myöntää). Siitä siirtyminen lähimmälle tielle ja suunnaksi tällä tuntemattomalla tiellä rantaa kohti. Päädyin neljän hulppean huvilan maastoon ja siirryin kahden lukaalin välistä metsään. 

Oli mahtavaa polkea metsässä, kun samalla piti katsoa koko ajan reittiä ja pitää vauhtia yllä ja kerran meinasinkin hypätä tangon yli. Pääsin kuitenkin Pyhäselän jäälle ja parin sadan metrin päässä rannasta olikin erinomaiset olosuhteet pyöräilyyn. Sopivan napakka lumikerros jään päällä (nyt onnistuu hiihtäminenkin jäällä). Maihinnousu Reijolan rannan veneenlaskupaikalta. Avantouimareiden kohdalla hieman jännitti, mutta hyvin kestää jää.

Loppumatkan meinasin tulla asfalttia pitkin. Mutta rautatiesillalta huomasin että hiihtolatu on kävelty pilalle, joten ei haittaa jos siellä mennee fillarilla.

Heti kun sillan kaide loppui poljin lumivallin yli ja aloitin mielenkiintoisen laskun kohti rinteen pohjalla olevaa ojaa. Joku huuteli jarruta! Jarruta ja joku toinen sanoi älä jarruta pidä vauhti, perse taakse ja keulaa ylös. Selvisin tasaiselle ja sitten vaan pienen ryteikön läpi ladulle. Hyvä oli ladulla polkea vaikka olikin hieman rikollinen olo.

Olli

keskiviikko 25. maaliskuuta 2015

Takatalvi vol. 1

24.3.2015
Kerrankin lykästi!

Onneksi en vielä vaihtanut kesärenkaita. Vaikka pyörätiet oli ansiokkaasti aurattu, oli maahan asti kerinnyt laskeutua ennen työmatkan alkua pari senttiä lunta. Eihän se vauhti päätä huimannut, mutta leveillä nastakumeilla oli sitäkin vakaampi pyöräillä.
Jussi


23.3.2015
Kevättä seuraa talvi, joka piilottaa jään salakavalan lumipeitteensä suojaan. Parasta kieli keskellä suuta.
After spring the winter returns.
Jenni

maanantai 23. maaliskuuta 2015

Lumipyry on vaihtunut hiekkapölyyn

22.3.2015
Satakoon räntää, olkoon -30C pakkasta, tiellä 10cm sohjoa tai kaikki vaikka kerralla. 
Mutta tästä KATUPÖLYSTÄ en kyllä tykkää. 
Onneksi on järvessä jäät ja hanki kantaa kohtalaisesti, että voi etsiä vaihtoehtoisia reittejä.

Olli


18.3.2015
Se on kevät nyt ja kesäkumit alla! Kylläpä kulkee pyörä kevyesti leveiden nastarenkaiden tarjoaman vastuksen jälkeen. Nyt ei sitten mitään takatalvea, pliis!Pauliina


18.3.2015
Kanervalassa pääsee paikoin vielä liukastelemaan, mutta yliopistolla on kevät jo pitkällä. 
Springcycling.
Jenni


Blogin päivittäjän terveiset
Talvipyöräilykampaja lähenee loppuaan. Virallisesti kampanja kestää maaliskuun loppuun, joten ehkäpä saamme vielä muutamia kirjoituksia. 

sunnuntai 15. maaliskuuta 2015

Go go go! Ampumahiihtäjien kannustusta peräpyörän satulasta

 13.3.2015
Loistavan fiiliksen siivittämänä poljin vahingossa Pyhäsaareen. Laavulle en kuitenkaan mennyt vaan ajatus kynsitulista rantakalliolla tuntui kutsuvammalta. Huikeita fiiliksiä omassa rauhassa, lämmintä juomaa, pimenevä ilta ja nuotio. 
Paluumatkalla olikin jo pimeys ja "onneksi" olinkin pari päivää aiemmin irroittanut valon kypärästä. Oli aika mielenkiintoista suunnistaa rannan valojen perusteella Niittylahden uimarannalle jään paukahdellessa ja veden loiskintaa kuunnellessa. Yllätyin kun huomasin tulleeni suoraan oikealle rannalle ja menin vain 30m sivuun lähtöpaikasta.
Olli


12.3.2015
Vielä voi kutsua itseään talvipyöräilijäksi, kun keskustaan mennessä matkalla on näinkin pitkän matkan edestä lunta. smile emoticon loppumatka onkin sitten sopivasti mutavellin ja asfaltin sekoitusta. Takatalvea odottellessa, vielä ei uskalla nastoja vaihtaa alta pois! Topi



10.3.2015
Kyllä nyt on talvipyöräilijä ihmeissään: maaliskuu alullaan ja maantiet sulat ja kuivat! Miten käy talvipyöräilyagentin statukseni, jos vaihdan kesäkumit alle? Palaako lisenssit?
Nimim. Epätietoinen satulassa.
 Jussi


8.3.2015 (Ampumahiihdon MM-kisojen aikaan)
Go go go! 
 Jenni


tiistai 3. maaliskuuta 2015

Kevättalven havaintoja

3.3.2015
Näin keväällä pyöräilijän(kin) tunteet heittelevät villisti, huh huh!
Riemu lähes sulaneesta pyöräkaistasta muuttuu epätoivoon huomatessaan pyöräilevänsä rikkinäisen pullon yli ja niin edelleen. Voiton puolelle jäätiin kaupan pihassa avuksi rientäneen herrasmiehen ansiosta. Ei päivitellyt neljää kauppakassia. Ei epäillyt ainakaan ääneen, päästäänkö kotiin. Tarjoutui vain pitämään pyörää pystyssä, että saan lastattua tavarat kyytiin.

It's spring when snow melts from the bike lane and someone rushes to break a bottle thereJenni


3.3.2015
Viimeiset pari viikkoa ovat olleet talvipyöräilyn osalta kaikkien haastavimmat. 
Kun ilman lämpötila on ollut nollassa, hieman pakkasella ja plussalla, niin sohjoa ja jäätä on riittänyt.

On pitänyt vaihtaa ajoreittejä myös pääväylille, joita paremmin hoidetaan.
Tosin nyt alkaa jo sulaakin näkyä, joten pikku hiljaa siirrytään talvipyöräilystä kohti kevätpyöräilyä.

Jos ei olisi talvirenkaita niin ei varmasti pystyssä olisi pysynyt.
Sähköpyöräilijänä voi sanoa, että sohjoissa ajossa saa oivaa apua.

Mika



25.2.2015
Kyllä tänä aamuna meinasi jo vähän harmittaa, kun noita sohjoja ei ole aurattu vieläkään pyöräteiltä pois.
Pauliina